Kuolemantuomio Raamatussa

Tämän artikkelin nimi saattaa olla virheellinen. Uudesta nimestä ei kuitenkaan ole päästy selvyyteen. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.

Raamattu määrää kuolemantuomion monista asioista. Mooseksen laki määrää kuolemantuomion esimerkiksi jumalanpilkasta, vanhempiensa kiroamisesta, vanhempiaan vastaan rikkomisesta, väärästä valasta, taposta, koron kiskonnasta, väärästä todistuksesta ja useista seksuaalirikoksista.^[1] Lisäksi Raamatussa on kertomuksia, joissa ihmisille määrätään kuolemantuomioita Jumalan käskystä tai uskonnollisten johtajien käskystä. Kymmenessä käskyssä viides käsky (2. Moos 20:13) kuuluu: "älä tapa", minkä perustella kuolemantuomioita voidaan pitää Jumalan itsensä antamien lakien vastaisina.^[2] Hepreankielinen alkuteksti on לֹ֥֖א תִּֿרְצָֽ֖ח׃ (lo tirtzakh) joka tarkoittaa pikemminkin "älä karkaa päälle" tai "älä murhaa" - juutalainen ja kristillinen raamatuntulkinta eroavat tässä toisistaan.

Raamattu ei kuitenkaan määritä sitä, millaisessa tilanteessa kuolemanrangaistus voidaan panna täytäntöön, miten rikos tulee näyttää toteen ja miten tuomittu tulee teloittaa. Nämä asiat löytyvät puolestaan Talmudin traktaatti Sanhedrinista, joka käsittelee rikos- ja siviilioikeudellisia asioita. Juutalaisuus hyväksyy neljä teloitustapaa: hirttämisen, kivittämisen, mestaamisen ja polttamisen.

Talmud suhtautuu kuolemanrangaistukseen hyvin vastenmielisesti. Jotta kuolemanrangaistus voitaisiin langettaa, teolle tulee olla kaksi todistajaa, ja heidän on täytynyt varoittaa tekijää etukäteen ja sanoa hänelle, että jos hän tekee tekonsa, hänet voidaan tuomita kuolemaan ja hänen on täytynyt hyväksyä em. varoitukset niin, että hän on ilmaissut halunsa tekoonsa, piittaamatta seurauksista^[3]. Rikollisen omaa tunnustusta ei hyväksytä todisteeksi, kuten ei myöskään aihetodisteita. Koska kyse oli hyvin vaikeasta asiasta, kuolemanrangaistuksen langettamisesta tehtiin hyvin vaikeaa, ja traktaatti Makkotin mišnan (1:10) mukaan sellaista sanhedrinia, joka langetti kuolemantuomion useammin kuin kerran seitsemässä vuodessa, pidettiin hyvin julmana.

Traktaatti Sanhedrinin, folio 41a:n, mukaan juutalaisessa oikeusistuimessa tuli olla 23 tuomaria ja heidän kaikkien tuli olla yksimielisiä tuomiosta. Sanhedrin 52b:n mukaan kuolemanrangaistuksia oli mahdollista langettaa vain niin kauan kun Temppeli oli olemassa, ja niiden langettaminen muista kuin maallisista syistä lakkasi Jerusalemin temppelin hävityksen myötä 70.

Gemarassa mainitaan lisäksi, että Rabbi Simeon ben Gamalielin mukaan kuolemanrangaistuksen langettamista pyrittiin välttämään kaikin mahdollisin keinoin, sillä julmat ja mielivaltaiset rangaistukset olisivat johtaneet lainkunnioituksen häviämiseen Israelissa. Tästä syystä roomalaisajalla kuolemanrangaistuksen langettamisesta pyrittiin tekemään niin vaikeaa kuin mahdollista, ja rikosoikeudessa nojattiin roomalaiseen, maalliseen, lakiin. Tämän vuoksi Jeesus tuomittiin roomalaisen, ei juutalaisen, lain mukaan, sillä juutalaisen lain mukaan ristiinnaulitseminen ei ole hyväksyttävä teloitustapa.

Halakhan mukaisten kuolemanrangaistusten langettaminen hävisi lopullisesti askenasijuutalaisten keskuudessa kristillisenä aikana, jolloin rikosoikeudessa omaksuttiin maallinen laki, mutta islamilaisessa maailmassa sefardijuutalaisten keskuudessa niitä langetettiin vielä 1000-luvulla.

1. ↑ http://www.uta.fi/laitokset/historia/noitanetti/jumalanlaki.html
2. ↑ http://www.mtv3.fi/helmi/arkisto.shtml/548366
3. ↑ http://judaism.about.com/library/3_askrabbi_o/bl_simmons_deathpenalty.htm (Arkistoitu – Internet Archive)